No onhan se

Kiipeää, kapuaa, hyppii ja heiluu. Muksahtaa, tömähtää, itkee ja kiljuu. Uudestaan ylös ja mennään taas. Nauretaan välillä ja riemuitaan.

Oikeastaan ei edes harmita illan pinnasängyssä suoritettavat temppuharjoitukset. Tai jatkuva perässä juokseminen. Eikä edes ruualla leikkiminen.

Kotikin on yksi iso kaaos. Niin pieni ihminen, mutta niin suuri sekasorto jäljessään. Mutta onhan se nyt suloista, kun pieni höpöttäjä istuu dvd-korin vieressä ja lajittelee koteloita oikealle, vasemmalle, eteen ja taakse.

Kaikista vähiten harmittaa se, että toisinaan vain äidin syli kelpaa. Oikeasti myhäilen salaa tyytyväisyyttäni - olen tärkeä. Tyttö muistaa äitinsä vielä hoitopäivän jälkeenkin ja kaipaa äidin syliin. Vain äiti voi poistaa maailman murheet.

Joskus on vain nähtävä asiat vähän kauempaa. Työ- ja hoitopäivät tekevät hyvää.