Muistoissani elää pieni poika. Muistan hänen hymynsä, irvistyksensä, peikkokorvansa ja ensimmäisen itsenäisen käännähtämisen selältä mahalleen. Muistan hänen syntymänsä - ja kuolemansa. Muistojeni kautta elän tätä hetkeä nauttien uudesta mahdollisuudestani olla äiti, kahden tyttölapsen äiti. Elämä kulkee muistoista haaveisiin.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Yksivuotias

Tyttäreni vietti tänään ensimmäisen syntymäpäivänsä. Yksivuotias. Ihana yksivuotias!









sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kuolleiden lasten muistopäivä


Tänään sytytän kynttilän pojalleni.

Vitriinin päälle, kastelahjaksi saatuun kynttilänjalkaan. Kuvien viereen.

Mutta hautakumpu on pimeä ja hiljainen. Liian kaukana. Liian kaukana? 80 kilometriä. En lähde ajamaan 80 kilometriä ainoana vapaapäivänäni, kesken siivousinnon. En lähde edes muutaman kilometrin päähän läheiselle hautausmaalle. Sataa vettä. Tekosyitä vai järjenkäyttöä? Entä aikoisinko ylipäätään sytyttää kynttilän juuri tänään juuri poikani vuoksi, vai ehkä sittenkin niiden muiden, jotka tänään hautausmaalla kulkiessaan ihmettelevät, miksei äiti ole käynyt sytyttämässä kynttilää poikansa haudalle juuri tänään?

Ja juuri nyt en kestä ajatusta tuosta pimeästä ja hiljaisesta hautakummusta. Mutta on jo liian myöhäistä, nukkumaanmenoaika.

Äiti tulee kyllä, toisena päivänä. Kynttilän loiston näet tulevan täältäkin. Tänäänkin. Tiedän sen.