Tämä viikko meillä on mennyt sairastellessa. Ensin makasi mies kotona huonon olon kourissa ja seuraavana päivänä minut käskettiin kesken työpäivän hakemaan kipeä tyttö pois hoidosta. Nyt sitten niiskutamme kotona tytön kanssa kilpaa.
Olihan tämä odotettavissa. Tietysti hoidon aloitus laittaa myös pöpöt liikkeelle.
Tiedän, etten ole työpaikallani korvaamaton, mutta tottakai urakeskeinen äiti pohtii päivät pitkät, miten töissä pärjätään ja mistä itse jää paitsi. Mitä työnantajakin ajattelee, kun työntekijä jää jo heti ensimmäisen kuukauden aikana sairaslomalle? Tai entä jos vain laitan tytön buranan avulla hoitoon ja pakkaan itselleni taskut täyteen nenäliinoja ja menen töihin vaikka väkisin. Huono äiti, joka tulee töihin tartuttamaan loputkin työntekijät. Ja ahnekin vielä, kun rahankiilto silmissä riskeeraa sekä tyttärensä että työkavereiden terveyden.
Onko tässä taaskaan hyviä vaihtoehtoja?
Olen koko ajan toitottanut, kuinka kiitollinen olen siitä, että minulla on nyt terve tyttö ja kuinka ihanaa on viettää normaalia vauva-arkea. Nyt olen kuitenkin huomannut, kuinka ristiriidassa nämä asiat ovat keskenään. Olen siis kiitollinen siitä, että saan viettää sairaslomapäivää vain tytön nuhakuumeen takia, mutta samaan aikaan elän sitä normaalia arkea, jossa valitan siitä, kuinka meillä nyt sairastetaan ja joudun olemaan pois töistä. Kokemusteni jälkeen minun pitäisi vain olla kiitollinen pienistä asioista, mutta kyllä se vain niin on, että arki on tässä ja nyt.
***
Tyttö on kyllä ollut kiitettävän omatoiminen flunssan parantamisen kanssa. Eilisen liian pitkä hiljainen hetki paljasti nenänniistoyrityksen. Tosin sentin kokoisiin nenäliinanpalasiin niistäminen osoittautui ehkä liian haastavaksi. Tänään taas hiljaisen hetken aikana neiti yritti testata tuhkan parantavia vaikutuksia.
Paranemista odotellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti