Muistoissani elää pieni poika. Muistan hänen hymynsä, irvistyksensä, peikkokorvansa ja ensimmäisen itsenäisen käännähtämisen selältä mahalleen. Muistan hänen syntymänsä - ja kuolemansa. Muistojeni kautta elän tätä hetkeä nauttien uudesta mahdollisuudestani olla äiti, kahden tyttölapsen äiti. Elämä kulkee muistoista haaveisiin.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Jos kaikki olisi mennyt toisin

Päivitetäänpä heti alkuun tämä blogi ajantasalle.

Esikoisen syntymästä on nyt kulunut jo kuusi vuotta. Kuolemastakin viisi. Jos kaikki olisi mennyt toisin, meillä olisi pian jo yksi eskarilainen. Jos kaikki olisi mennyt toisin, en tiedä, olisiko meillä silloin myös kahta ihanaa prinsessaa. Tuskin, ainakaan kahta.

Vanhempi prinsessa on nyt neljävuotias ja nuorempi vasta reilun kahden kuukauden ikäinen. Vauva-arki on siis alkanut taas alusta. Molemmat tytöt ovat terveitä, omalla alakäyrällään kulkevia pirpanoita.

Jos kaikki olisi mennyt toisin, en tiedä, olisiko minulla näin huippua työpaikkaa. Viime kirjoitusteni jälkeen työkuviotkin ovat muuttuneet ja nyt voin aidosti sanoa pitäväni työstäni! Nyt voin vihdoin nauttia äitiyslomastani ilman, että vietän sen pelossa ja surussa tai työpaikkaa etsien.

Jos kaikki olisi mennyt toisin, en tiedä, olisimmeko tutustuneet näihin kaikkiin uusiin ystäviin, joita olemme saaneet ympärillemme. En tiedä, olisinko oppinut ompelemaan tai olisinko ryhtynyt harrastamaan kahvakuulailua.

Jos kaikki olisi mennyt toisin... kaikki saattaisi ollakin toisin... Mutta juuri nyt olen aika onnellinen, vaikka se onkin vaatinut omat uhrauksensa.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti