Muistoissani elää pieni poika. Muistan hänen hymynsä, irvistyksensä, peikkokorvansa ja ensimmäisen itsenäisen käännähtämisen selältä mahalleen. Muistan hänen syntymänsä - ja kuolemansa. Muistojeni kautta elän tätä hetkeä nauttien uudesta mahdollisuudestani olla äiti, kahden tyttölapsen äiti. Elämä kulkee muistoista haaveisiin.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Helppo lapsi, kuitenkin ja tällä hetkellä

No onhan se nyt ihan hölmöä. Ajattelematonta ja itsekeskeistä. Antaa nyt yhden epäkohdan nousta ylitse kaikkien täysosumien. Olen antanut sen ainoan epätäydellisyyden sokaista minut. Nyt on herätyksen paikka.

Tosiaan, tyttärestäni tuli yks kaks yllättäen huono syömään. Hätäännyin. Mikä tyttöä vaivaa, miksei hän ole normaali?! Kolmen viikon ajan olen murehtinut, turhaantunut, ärsyyntynyt. Kaikkea näitä ennenkaikkea siksi, että olen itse viimeinen ihminen, jolla on pokkaa käskyttää toista syömään. "Nytpähän tiedät." Niin tiedänkin ja tiedän myös, että huonollakin ruokavaliolla ihminen pärjää vallan mainiosti ja elää jopa hyvin terveenä. Mutta siitäkään huolimatta en halua, että tyttärestäni tulee äitinsä kaltainen.

No, tyttö ei siis edelleenkään syö kovin hyvin. Vähän paremmin taas, mutta ei hyvin. Mutta kyllähän minunkin pitää yksi epäkohta kestää. On tässä kestetty pahempiakin juttuja. Muissa lajeissa tyttäreni kuitenkin voittaa helpon lapsen tittelin.

Tytön kanssa en ole valvonut vielä tähän mennessä yhtäkään yötä. Muistan ehkä yksi tai kaksi yötä, jolloin olen ollut hänen kanssaan hereillä tunnin. Yösyötöillä otin tytön rinnalle, nukuin itsekin syötön ajan, ja lopulta sain nostaa kylläisen tytön takaisin omaan sänkyynsä jatkamaan uniaan. Kolmen kuukauden iästä lähtien tyttö on nukkunut yönsä tyytyväisesti illasta aamuun. Ja omaan huoneeseenkin hän jäi nukkumaan jo seitsemän kuukauden ikäisenä.

Tyttö ei ole ollut kertaakaan sen enempää kipeänä, mitä nyt joskus on ollut vähän yskää ja nenä vuotanut, muttei häiritsevästi.

Imetyksestä vieroittaminen sujui hienosti - oikeastaan mitään vieroitusta ei edes ollut, tyttö vain itse vähensi ja lopetti. Tutti ei ole koskaan kelvannut sen paremmin, joten siitäkään ei tarvitse vieroittaa.

Päivärytmi on melko täsmällinen ja leikit sujuu tytöltä toisinaan itsekseenkin, jotta äitikin saa touhuta omia juttujaan.

Ja onhan tuo tyttölapsi niin vietävän suloinen ja ihana - täydellinen! Vielä kun sen muistaisi silläkin hetkellä, kun hermot taas menee...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti