Tiedän kyllä, että jokainen lapsi kasvaa ja kehittyy omaan tahtiinsa. Tiedän, ettei pidä verrata. Tiedän senkin, ettei murehtiminen auta. Ja tiedän, ettei hermojen menettämisellä ainakaan saa mitään hyvää aikaiseksi.
Mutta en tiedä, miksi minun lapseni ei kasva tarpeeksi. En tiedä, miksi minun lapseni on pienempi kuin kaikki muut. En tiedä, onko kaikki kunnossa. Enkä tiedä, miten saisin lapseni syömään.
Huoleni tytön pienestä koosta ei ole aivan tuulesta temmattu. Halusin viedä tytön neuvolaan ylimääräiselle punnitukselle, koska huoleni tytön kasvusta on lisääntynyt samaa tahtia kuin tytön ruokahalu on vähentynyt. Neuvolan kasvukäyrällä paino olikin jo aivan alarajoilla.
Olen yrittänyt kaikkeni - oikeat ja väärät tavat. Vaikka juuri siinä se vaikeus piileekin: mikä on oikea tapa ja mikä väärä? Pitääkö tehdä näin vai noin? Ensin tämä vai tuo? Pitkä vai lyhyt väli? Hellyydellä vai rangaistuksilla? Kukaan ei ole kertonut minulle oikeaa vastausta. Kokeile.
Kuten sanoin, tiedän, ettei hermojen menettäminen ainakaan auta. Mutta mutta... Kun mikään ei enää auta ja kattila kiehuu jo yli.
"Älä stressaa", on monen neuvo numero yksi - ja ainoa. Mutta kun minä olen se ainoa ihminen, joka viettää kaiken aikansa tuon lapsen kanssa, ja minä olen se, jonka vastuulla tytön hyvinvointi loppukädessä on. Minun päiväni kuluu vain ruokailuja miettien.
Päättelen, että lapsella on nälkä ja teen ruokaa. Tarjoan ja otan vastaan kiukuttelut. Heitän ruuan roskiin. Ajattelen, että nyt jo pitää olla nälkä. Lämmitän ruuan. Tarjoan ja heitän roskiin. Yritän taas. Roskiin.
Välillä menee kolme lusikallista. Kyllä silläkin määrällä elää, mutta ei kasva.
Tiedän, että tämäkin on ohimenevä vaihe. Mutta se on elettävä.
"Ei pidä verrata muiden lapsiin." Mutta siihenhän kaikki keskustelut pohjautuvat! Jokainen vertailee - superlatiiveja omille lapsilleen tavoitellen. No, minun lapseni onkin pienin.
Oikeasti en taas tiedä, mikä tässäkin asiassa eniten pännii. Huoli tyttären hyvinvoinnista, ruuan haaskuu, lapsessa kiinni oleminen 24/7 vai se, ettei tämä taaskaan vastaa kuvitelmiani normaalista lapsesta. Tässä kohdassa pitäisi nyt julistaa kiitollisuutta siitä, miten olen saanut uuden tilaisuuden olla äiti. Mutta niinpä niin, olen äiti, ihminen. Saan väsyä tavallisiin asioihin.
Mutta huomenna on äidin vapaa vuorokausi. Itämeren laineilla ei purkkisoseita syödä.
Ei tämä nyt varmastikaan yhtään lohduta, mutta ehkä se stressaamattomuus tosiaan olisi se keino - tyttö syö sitten kun on nälkä. Tai sitten vain vähän kerrallaan. Ainakin jos siis ei neuvolassa tai muualla olla vielä mitenkään erityisen huolissaan.
VastaaPoistaJa sivuhuomautuksena tahtoisin muistuttaa, että rouva itsekin oli vallan erityisen huono syömään lapsena. :) Muistelisin sellaisenkin ajan olleen kasvuiässäsi, kun sulle ei kelvannut mikään muu kuin mehu. Ja ihan oikein vallan hyvähän sustakin tuli. :)
No sepäs se, kun tiedän olevani maailman huonoin moraalisaarnaaja tässä asiassa, ja samalla yritän kaikin keinoin välttää tyttärestä tulevan äitinsä kaltaista :) Vaikka senkin tiedän, että huonollakin ruokavaliolla pärjää vallan mainiosti... Tyhmää se tosin on.
PoistaJospa tuo lämmin merituuli löyhyttelis pääkoppaa :)
Voisikohan olla, että tyttö aistii sinun murehtimisesi ja tulkitsee sen niin että niissä ruokailutilanteissa on jotain pelottavaa ja vaarallista? Sekin voisi aiheuttaa haluttomuutta syömiseen.
VastaaPoistaMuuten, nopea vauvaiän kasvu on selvässä yhteydessä myöhempiin sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin ja diabetekseen. Hitaammin vauvaiässä kasvavista tulee siis terveempiä. Erityisesti, jos syntymäpaino on ollut pienenpuoleinen. Sun tytön syntymäpainosta ei ole tosin tainnut olla puhetta.
Eikös tyttö saa vielä äidinmaitoakin? Vaikka nää nykysuositukset sanookin että 6kk eteenpäin tarvitsisi muutakin ravintoa, niin ei se taida ihan niin olla. Suomessa ja maailmalla on myös ollut ja on edelleen suosituksia joiden mukaan 1v täysimetys on ihan ok.
Itse murehdin täällä sitä kun pojat haluaisivat vaan kiinteitä syödä ja maitotilaukset vähenee päivä päivältä. Murehdin että saavatkohan nyt kaikki maidon ravintoaineet varmasti, ja kuivuvatko kun eivät vettäkään halua juoda, jne jne. Pitäisi varmaan olla murehtimatta. :)
Mä uskon että nää vauvelit tietää kyllä itse mikä on niille parhaaksi.
Imetys hiipui seitsemään kuukauteen, mikä toisaalta on jopa vähän vähentänyt stressiäni. Nyt ainakin tiedän varmasti, kuinka paljon tyttö syö - imettäessä piti vain arvailla ja uskoa, että saa tarpeeksi. Mutta eiköhän tämäkin vaihe jossain vaiheessa ohi mene. Nyt jo nähtävissä hienoista parannusta...
PoistaKiva tieto tuo hitaan kasvun ennuste :)