Pieni iso tyttö

Mieheni vanha sänky, johon hän teki uudet päädyt.

Iso tyttöni muutti eilen omaan huoneeseensa. Noin vain. Kirsk, kirsk, kirsk, pinnasängyn pyörät kirskuen aulan poikki vaaleanpunaiseen huoneeseen. "Wauuu, täällähän on vaikka mitä kivaa! Kukkia, pupuja, lintuja, lampaita, lampaita, lampaita, 1, 2, 3...zzzzzzzzzz." Niinpä niin, äidin puuttumista hän ei edes huomannut! Uni maistui yhtä hyvin yksin omassa huoneessa.

Äidille tämä muutos oli kovempi paikka. Vasta nyt tajusin, kuinka kohtuuttoman suuri makuuhuoneemme on. Pinnasänky jätti jälkeensä ison tyhjän aukon. Nukkumaan mennessäni olin jo valmis kiikuttamaan pinnasängyn takaisin paikalleen, mutta päätin antaa tytölle tilaisuuden ottaa askeleen kohti itsenäistymistä ja kokeilla järjestelyä yhden yön. Toimi se osittain. Tarkoitus oli siis siirtää tyttö omaan huoneeseensa tarpeeksi varhaisessa vaiheessa, jolloin hän ei välttämättä edes tajuaisi vielä nukkuvansa yksin ja toisaalta taas hän ei välttämättä heräisi aamulla vielä kuudelta isän herätyskelloon. No, tyttö ei ollut moksiskaan yksin nukkumisesta, mutta sisäinen kello toimi edelleen. Aamutervehdykset alkoivat jälleen kuudelta.

Kokeilu saa vielä jatkua, mutta mitään lopullista ei ole vielä tapahtunut. Pinnasänky palaa heti takaisin, mikäli tyttö ei viihdy huoneessaan tai äidin vieroitusoireet yltyvät sietämättömiksi. Tänä aamuna ensimmäinen näkyni ei ollutkaan pinnasängyn laitojen yli vilkuttavat kädet ja jalat, vaan tyhjä seinä. Onneksi ääni sentään kuului yhtä iloisesti kuin joka aamu.

Oikeastaan en kyllä tiedä, onko tyttö vielä vauva vai oikeasti jo iso tyttö. Syöminen on taas takellellut viikon verran ja siitä on käyty jo ihan kunnon kädenvääntöjä äidin ja tyttären kesken. Tyttö on vasta reilut seitsemän kuukautta ja otin jo käyttöön rangaistuskäytännön. Jos ruoka ei kelpaa, joutuu lattialle makaamaan ilman leluja. Tyttö osoitti loukkaantuneesti mieltään sydäntäraastavalla itkulla ja vilkuili samalla, joko äiti olisi heltynyt. Äidin jääräpäisyys voitti ja lopulta tyttö tyytyi vain näpertelemään sormiaan ja tunnustamaan tappionsa "öy". Uusi yritys - ja taas lattialle. Lopulta tyttö sai tahtonsa läpi ja pääsi nukkumaan vatsa vellistä pullottaen.

Joko vauvani on niin iso, että tietää äidin rakastavan häntä ihan koko ajan, vaikka välillä äiti olisikin ihan tyhmällä päällä? Joko voin kieltää ja komentaa rikkomatta vauvani turvallisuudentunnetta ja luottamusta äitiä kohtaan?

Joko kasvatin vauvani niin isoksi, ettei hän enää syö rintaa ja nukkuu omassa huoneessaan?

***


Tässä vielä makupaloja tekemästäni nimpparikakusta. Täytteenä lime- ja valkosuklaajuustokerrokset erikseen ja päällä kirpeä limehyydyke.

Ja tässä mummin ja mummun äitienpäivälahjat. Voi käyttää vaikka pyyhekoukkuina, tai ihan miten parhaaksi katsoo.