Maailmanmestareiden vuosi

Raskaan vuoden jälkeen elämä on vihdoin näyttänyt, että vaikeuksien kautta voi edetä voittoon. Tänä vuonna on jo tapahtunut paljon hyviä asioita ja uskon, että paljon tulee vielä tapahtumaankin.

Eilen olin rakenneultrassa ja sain ainakin siltä osin huokaista helpotuksesta - kaikki oli niin kuin pitikin! Eihän se tietenkään silti mitään takaa, sillä hyvin monia asioita ei pystytä ultrassa vielä tässä vaiheessa näkemään. Mutta kuitenkin! Viime raskaudessa sain rampata ultrassa useaan kertaan, kun aina paljastui jotain outoa, jota sitten kontrolloitiin. Milloin sikiön vatsassa oli ylimääräinen nesterakkula, milloin munuaisallas liian kookas. Joka toinen ultrauskerta oli huono, joka toinen hyvä. Kontrolloitavat asiat olivat aina hävinneet kontrolliin mennessä, kunnes ilmeni jotain uutta, eikä siltikään synnynnäistä sairautta pystytty ultrassa näkemään. Nyt ei ole missään vaiheessa ollut pienintäkään epäilystä, että jokin olisi vinossa.

Normaalisti täällä päin ei rakenneultran jälkeen olisi enää yhtään ultrauskertaa ennen syntymää. Nyt kätilö kuitenkin halusi varata minulle vielä uuden ajan erikoislääkäriltä raskausviikolle 30, ihan vain oman mielenterveyteni takia. Mitään ei siis epäillä, mutta odottavalle äidille tämä n. 20 viikkoa on liian pitkä aika odottaa ja miettiä, onko kaikki varmasti kunnossa. Tietää sitten ainakin, jos jotain ilmenisi, että asialle kenties pystyttäisiin tekemään jotain jo heti lapsen synnyttyä, eikä odoteta, että on liian myöhäistä.

Tästä ultrakäynnistä jäi kyllä erittäin hyvä mieli. Viime raskaudessa ramppasin useimmiten lääkäreiden ultrattavana, ja niistä kerroista jäi usein sellainen maku suuhun, että he vain nopeasti katsovat ja that´s it - seuraava. Kätilöt ovat mielestäni paljon sympaattisempia ja heillä on aikaa näyttää ultrauksen yhteydessä sellaistakin, mitä rutiinitoimenpiteisiin ei kuulu. Nyt saimme nähdä, kuinka lapsemme availi suutaan ja lutkutti kieltään. Muutenkin taustani huomioitiin erittäin lämpimästi ja tuli tunne, että nyt minusta oikeasti halutaan pitää huolta.

Viime vuoden aikana sain tottua pitämään puoleni sekä edustamaan lapseni etuja. Monesti näistä asioista joutui hieman tappelemaan ja väittelemään. Nyt miltei liikutuin, kun ei tarvinnutkaan käydä puolustuskannalle, vaan joku toinen piti puoleni ja välitti.

Sukupuolestakin saimme veikkauksen, mutta pysykööt se vielä jonkinlaisena salaisuutena :)

Tuleva leijonaemon pentu.

Pakkohan tämän vuoden on olla hyvä, kun Suomikin voitti maailmanmestaruuden!! Leijonaemo saa nyt pentunsa mestareiden vuonna.