Ihmisen kasvu kuoleman jälkeen

Miten lapsi - tai ihminen yleensäkin, kasvaa kuoleman jälkeen? Vai kasvaako?

Meidän lapsemme kuoli 10 kuukauden ikäisenä. Nyt hän olisi vuosi ja neljä kuukautta vanha. Todennäköisesti hän osaisi nyt kävellä ja kommunikointiin olisi olemassa jo muutamia sanoja. Mutta miltä hän näyttäisi? Sitä en osaa sanoa. Voin jotenkin kuvitella, mitä hän tekisi ja miten liikkuisi, mutta "vanhentuneita" kasvoja en näe. (Suomenkielessä ei muuten ole olemassa sanaa, jolla voisi kuvata pienen lapsen vanhenemista. Vanheneminen kuuluu vanhuuteen. Sana ´vanheta´ei mielestäni oikein istu kontekstiin, vaikka sitähän se on, vanhenemista, kasvamista. No anyway, tuli vaan mieleen.) Kuvittelenko siis pojan parinkymmenenkin vuoden päästä aikuisen miehen vartalossa, mutta kasvoilla on 10 kuukautisen pojan pyöreät, lääkkeiden turvottamat ja mistään mitään tietämättömät, iloiset kasvot? Vai kasvaako edes lapsen keho vuosien myötä? Kaippa se on vain omasta mielikuvituksesta kiinni.

Oikeasti olen kyllä hyvin vähän miettinyt ylipäätään sitä, minkä ikäinen poika milloinkin olisi. Ei siitä tule kuin paha mieli. Mutta sitä kylläkin mietin usein, miten poika elää ja kasvaa kanssamme tulevaisuudessa. Nythän kaikki on vielä tuoreessa muistissa, mutta entä sitten kun aikaa kuluu enemmän, vuosikymmeniä. Tuleeko joskus aika, kun unohtaa? Sehän on selvää, ettei sitä koskaan täysin unohda, eikä pidäkään, mutta onko tämä kaikki kahdenkymmenen vuoden päästä vain asia, joka joskus tapahtui. (Tämäpäs tuntuukin olevan vaikea aihe saada ajatuksista selkokieliseksi tekstiksi.) Ehkä siis pelkään sitä, että vuosien päästä tämä ei tunnu enää samalta. Ja samaan aikaan odotan sitä hetkeä, kun paine rinnassa hellittää.

Tukea huomisesta

Vertaistuki olisi varmasti tässä asiassa tärkeä tiedonantaja. Pystyisi ennakoimaan, mitä tulevaisuus voi tuoda mukanaan. Samalla kun vertaistuki on toki tärkeää, niin on siinä vaaransakin. Mitä jos toisten kokemukset eivät olekaan hyviä? Näyttää siltä, ettei toivoa paremmasta huomisesta olekaan. Se, kun huomaa, että asiat voisivat olla huonomminkin voi tosin olla joko hyvä tai huono asia. Toisaalta se saa oman olon näyttämään siedettävämmältä tai sitten se voi pelästyttää tajuamaan, että asiat tosiaan voivat mennä huonompaankin. Vertaistuki on parhaimmillaan silloin, kun tuettavat ovat samalla viivalla, samassa tilanteessa.

Itse haluan osoittaa, että asiat voivat olla ihan ok, kaikesta huolimatta. Olen ehkä huono vertaistuki niille, joiden lapset kamppailevat saman sairauden kanssa, mutta ehkä sitten parempi tuki niille, joiden lapsi on kuollut.

Elämän kevät

Torstaina Maikkarilla näytettiin Elämän kevät -konsertti. Urhoollisesti sen katsoin alusta loppuun, vaikka tiukkaa teki. Aihe lasten elinsiirroista koski meitä, joten senkin vuoksi halusin sen katsoa. Onneksi tässä konsertissa oli vähemmän inserttejä, kuin isommissa Elämä Lapselle -konserteissa - pääsin vähän helpommalla. Oli hassua nähdä telkkarissa tuttuja sairaalan käytäviä, tuttuja leluja ja tuttuja lääkäreitä. Se sairaala oli hetken kotimme. Nyt sinne ovat jälleen kotiutuneet uudet ihmiset, jotka taistelevat samojen tuttujen ongelmien kanssa. Sairaala jatkaa elämäänsä tutun kaavan mukaan iloiten ja surren.

Konsertin lopetus tosin oli mielestäni hieman kummallinen. Artistit esittivät konsertissa kauniita, herkkiä ja iloisia kappaleita, mutta viimeinen esitys oli toisenlainen: Erin esitti kappaleen, jonka sanoja mediassa on ruodittu irstaiksi ja liiankin suorapuheisiksi. Itse en kylläkään mitenkään allekirjoita tätä analyysia, mutta se, että jonkun mielestä ´Vanha nainen hunningolla´on irstas, sai minut ihmettelemään, miksi se esitettiin tällaisen konsertin lopetuksessa. Kyllä, musiikkiahan se vain on, ja hyväntekeväisyyttä, mutta siinä tilanteessa olin liian tunteikas ajattelemaan asiaa selväjärkisesti. Siinä tilanteessa olisin halunnut kauniin ja herkän biisin, jonka kautta olisin saanut purkaa ohjelman nostattaman kaipuun.

" Mä annan sut pois, mä päästän sut pois - vaikka sattuu.
Mä annan sut pois, mä päästän sut pois - kaikkeen tottuu."
Laura Närhi - Mä annan sut pois (hieman muunneltuna tilanteeseen sopivaksi)