Kädentaitoja

Tämä blogi ei liity leivontaan, mutta kyllä nyt on pakko olla vähän ylpeä ja esitellä tuotostaan. Ja koska pidän leipomisesta, en voi luvata etteikö täällä tultaisi jatkossakin joitain herkkuja näkemään.

Lupauduin tekemään ylioppilasjuhliin voileipäkakun, vaikka en koskaan ennen olekaan sellaista tehnyt. TexMex-kakun olen joskus tehnyt, mutta ei sitä ihan kunnon voileipäkakkuun voi verrata. Kiinnostus kaikkeen leivontaan on kuitenkin niin suuri, että halusin kokeilla. Ja hyvinhän se onnistuikin - ainakin ensikertalaiseksi! Suurin kiitos tästä kuitenkin kuuluu edesmenneelle mummolleni, jonka perintöä kakun resepti suurimmaksi osin on.

Lisäksi leivoin Kinder-piirakkaa. Aivan taivaallisen hyvää - ja vain kaksi kaloria... Tätä makeaa herkkua tuli tehtyä vähän yli tarpeen, mutta äkkiäkös se pakastimesta häviää, on nimittäin melko hyvää suoraan pakastimestakin napsaistuna :)

Pidän leipomisesta ja haluan aina kokeilla uusia reseptejä. Mies on kyllä monesti valittanut, että leipominen saisi loppua, ja vain siksi, että häneltä itseltään puuttuu itsekuri. Vaikka en kyllä väitä, että sitä löytyisi itseltänikään. Huonostihan tässä pidemmän päälle käy.

Haluaisin osata tehdä myös täytekakkuja, mutta koristelutaito minulta puuttuu. Visioita kyllä on, mutta toteutuksessa uupuu jotain. Ihailen kakkublogien kuvia ja yritän ottaa niistä mallia, mutta ei, marsipaani, sokerimassa ja kermavaahto ei vain muotoudu sormissani. Tuo pikkunäpertely ei luonnistu näillä nakeilla. Olin kyllä ihmeissäni, että voileipäkakusta tuli jopa tuollainen. Kyllähän se kaikki on vain harjoituksenkin puutetta, mutta jos ei kerralla onnistu, niin innostus katoaa.

Olen ihmetellyt, mikä luonnonoikku sekin on, että silloin kun kädentaitoja jaettiin, minä jäin ilman. Sekä äitini että isäni ja myös isovanhempani ovat erittäin käteviä käsistään, oli sitten kyse askartelusta, neulomisesta, rakentamisesta yms. Olen vähän liian suurpiirteinen, kunhan sinne päin ja helposti, kelpaa minulle. Viime talvena päätin, että joku harrastus pitää keksiä. Niinpä ostin sukkapuikot ja lankaa. Nyt minulla on melkein valmiina työ, jonka nimi on "Annen harakanvarpaat vauvan peitolla". Eli kudoin vauvan tilkkupeiton ja tuo nimi kyllä kuvaa sitä hyvin: harakanvarpaita ristiin rastiin, kunhan suurinpiirtein näyttää peitolta. Saa lapset sitten tulevaisuudessa naureskella, kuinka hienon peiton äiti on ihan omin pikku kätösin heille kutonut. Julkaisen siitäkin kuvan sitten joskus, kun saan sen kokonaan valmiiksi.

Ei kai kukaan voi olla hyvä kaikessa. Kaippa minä sitten olen saanut omat lahjani jollekin muulle saralle. Eikä sitä itse tarvitse kaikkea osatakaan. Riittää, kun vain on visioita, jotka toiset toteuttavat - ja niitä riittää!