Tunteita ja tuoksuja

Ah, tätä ihanaa vauvantuoksuista arkea. Vauva tuhisee omassa sängyssään ja nukkuu vielä pitkiä päikkäreitä. Ensimmäisten viikkojen aikana vauva nukkuu suurimman osan päivästä, jolloin äidille jää rutkasti aikaa hoitaa kotiaskareita. Ja voiko olla kauniimpaa näkyä kuin lapsi imemässä äitinsä rintaa?

Ööh, siis mistä tämä mielikuva on lähtöisin? Todellisuushan on jotain ihan muuta...

Kyllä mies oli viime viikon ylpeä tulevasta vaimostaan, joka kuumetokkurassa tuskaili kipeiden, tulehtuneiden rintojensa kanssa, lypsi utareitaan suihkussa kuin mitäkin lehmää konsanaan, kulki kaalinlehdet rintaliiveissä näyttäen erittäin huonolta hollywood-povipommien kopiolta ja heräsi keskellä yötä maitolammikosta paita ja lakanat maidosta märkinä. Vielä hänellä on aikaa harkita valintaansa...

Nyt alkaa sentään jo vähän helpottaa ja voin aika ajoin näyttää taas jopa ihmiseltä. Viime viikon tosiaan kärsin rintatulehduksesta 39 asteen kuumeessa ja olo oli sen mukainen.

Mutta oman ajan käytön muistin viime kerrasta erilaiseksi. Muistin, kuinka esikoinen olisi syönyt ja nukkunut tasaisesti, jolloin minulle olisi jäänyt hyvin päivisin aikaa puuhata kaikkea muuta. Mutta ehkä aika on kullannut muistot. Nyt ainakin päivämme kuluvat syödessä, syödessä ja syödessä. Eihän tyttö muuta tekisikään kuin olisi rinnalla imemässä! Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka keksi älypuhelimet! On sentään jotain tekemistä imettämisen aikana. Mutta on tämäkin parempi vaihtoehto, kun esikoisen kanssa oli taas päivänvastainen ongelma, kun ei osannut imeä rintaa. Siinä sitten pumppailin maitoa pulloon. Työlästä sekin oli.

Kaikenkaikkiaan tämä ensimmäinen miltei kaksiviikkoinen on sujunut kovin hyvin. Yötkin sujuvat kahdella syötöllä, vaikka sitten päivällä tankataankin enemmän, mutta hyvä niin päin. Raskausaikana pelkäsin, millaisia tunteita uuden vauvan syntymä saa aikaan, mutta ainakin vielä pelko on ollut aivan turha. Vaikka joka kerta meinaan kutsua tyttöä esikoisen nimellä ja tytössä on selvästi samat sirot piirteet kuin isoveljessäänkin, niin haikeat muistot ja kaipuu eivät silti ole vallanneet mieltä - tietysti terveellä tavalla, tottakai.

Olen vain niin kiitollinen, että olen nyt saanut tytön syliini. Rutistan hänet hellästi rinnalleni ja suukotan otsaa. Sekaisesta keittiöstä huolimatta.