Ilman otsikkoa

Välillä vain tulee tunne, että haluaisi kirjoittaa, vaikkei tiedä, mitä. On vain sellainen olo. Pakottava tarve.

Oikeastaan ei ole mitään syytä kirjoittaa. Ei mitään aihetta. Mutta jotain pitäisi keksiä.

Avaan tekstikentän ja tuijotan valkoista laatikkoa ja sen sisällä vilkkuvaa ohutta viivaa. Sormet näppäimillä. Valmiina siirtämään ajatuksia mielen sopukoista mustiksi täpliksi valkoiselle ruudulle. Mutta mitään ei tapahdu. Sormet vain naputtavat näppäinten päällä kevyesti musiikin tahtiin. Padadam dam... Ajatukset sinkoilevat, mutta mitään järkevää ei kuitenkaan ala tapahtua.

Pää on tyhjä.

Välillä havahdun laulamasta kertosäettä. Ruutuvitonenkin löysi tiensä patakuutosen päälle. Ässä ylös. "Mahdollisia siirtoja ei enää ole. Mitä haluat tehdä?" Kuka haluaa aloittaa uudestaan saman pelin, jonka juuri hävisi? Mitä väliä sen on, olisiko joku toinen valinta kenties saanut aikaan voitetun pelin. Valinta on tehty ja häviön jälkeen vain seuraavaan erään. Klik, Klik. Lopeta peli, aloita uusi. 

Viiva vilkkuu edelleen. Odottaa. Jos se pitäisi ääntä, se olisi varmasti kuin vuotava vesihana. Tip - tip - tip - tip. Ärsyttävä.

Punaviinilasi on tyhjä. Hyvää viiniä - chileläistä. Ei parasta, mutta ihan hyvää. Ei pidä katsoa lahjahevosen suuhun. Tumma suklaa on vain joulusta jäänyttä leivontasuklaata. Mutta ihan hyvää sekin.

Ei edelleenkään mitään järkevää. Ajatusvirtaa. Mutta ehkä se onkin hyvä niin - pää on tyhjä huolista. Kaikki on hyvin. Tyttö nukkuu, pasianssi menee läpi tai ei, ei sen niin väliä, musiikki rentouttavaa ja viini hyvää. Omaa aikaa ilman ajatuksia.