Riittämätön

Voi ei, kolmekymmentä on aina vain lähempänä. Huomenna pitää vaihtaa esittelytekstiini vitosen tilalle kuutonen. Armotonta.

Tästä en nyt mitenkään keksi aasinsiltaa seuraavaan aiheeseen, joten olkoon sen puuttuminen sellainen.

Mietinpä tässä vain sellaista, että onko äiti se ainut ja oikea, joka voi, tai oikeastaan jonka pitää hoitaa lastaan. Olen halunnut lapsen. Se on minun lapseni. Minun työni.

Olen äitiyslomalla siksi, että hoidan lastani ja huolehdin hänestä. Siksi minulle on annettu tämä vapaa. Sitten kun aloitan työelämän, minulla on taas vapaapäiviä siksi, että saisin nauttia yhteisestä ajasta lapseni kanssa.

Mutta entä nyt, kun olenkin osittain palannut työelämään tämän äitiysvapaan aikana. Sysään vastuun muille. Laistan velvollisuuksistani hoitaakseni toisia velvollisuuksia.

Perhe, jonka yksi lapsi on sairaalassa ja toinen kotona kohtaa saman ongelman. Äidillä on riittämätön tunne, oli hän missä tahansa. Sairaalassa ollessaan yksi kaipaa kotona, kotona ollessaan yksi kaipaa sairaalassa. Meidän tapauksessa pääsimme sentään vähän helpommalla, kun ei ollut toista lasta kotona odottamassa, vaan saimme keskittyä täysipainoisesti sairaalassa aikaansa kuluttavaan poikaamme. Mutta joka ikinen omilla asioilla vietetty tunti, tai kotona käyntiin kulutettu päivä aiheutti huonon omantunnon. Emme voineet tehdä molempia asioita yhtäaikaa - emme voineet ottaa poikaa kotiin mukaan.

Terveen lapsen kanssa elettävässä normaalissa arjessani riitelevät koti ja työ. Hoitaako varsinaisia velvollisuuksiani kotona antaen omat vapautensa myös hoitovastuita kerääville apukäsille, vai ollako tunnollinen työntekijä, joka on tarpeen tullen aina käytettävissä. Miettiäkö kotona, miten työvuorot saadaan järjestymään vai huolehtiako töissä, kuinka paljon lapsi tänään kiukuttelee lapsenvahdille. En haluaisi kuormittaa muita töillä, jotka ovat minun vastuullani. En kotona, enkä töissä. Lapsi on hoidettava ja rahaa hankittava. Olen jumissa.

Mutta taas kerran päästään siihen, että itsepä olen valintani tehnyt, ja se valinta on lähtöisin ainakin jo hetkestä: "All bacause two people fell in love".

Ja juuri tuon lauseen takia muistojeni ikkuna täyttyy myös ihanista valokuvista.