Hyvää yötä ja huomenta

Joka ilta sen kuiskaan. Jokaiselle erikseen. Kuulethan sen?

Joka ilta ainakin ajattelen, vaikken ääneen kuiskaisikaan. Kuulethan sen silti?

Ja vaikken aina muistaisi ajatellakaan, tiedäthän, että en silti ole unohtanut? En koskaan.


Mietin kerran, että tämä on tapa, joka tulee jäämään koko loppuelämäkseni. En voinut tuolloin ymmärtää, että se saattaisi jo nyt lipsua. Iltarutiini, joka alkoi jo ensimmäisistä sydänäänistä alkaa nyt hiipua toisten sydänäänien vahvetessa ja samalla toisten sydänäänien loitotessa yhä kauemmaksi. Arki ottaa vallan ja piilottaa pieniä hetkiä.

Joistain rutiineista on ollut pakko luopua - tavoista, jotka nyt repivät liikaa. Niiden tilalle on luotava uusia rutiineja.

Enää pikkusisko ei lähde maailmaan avaraan, vaan se on tarkoitettu yksinoikeudella isoveljelle. "Kaihoten nyt katselen, kun lentää tuolla lintu pienoinen, se nousta korkealle saa ja näkee kauniin, kauniin maan..."

Pikkusiskolla on oma tuutulaulu. Uusi rutiini. "Tämä laulu on niin pieni, yhtä pieni kuin minäkin, tätä laulua laulelen, laula, laula sinäkin. Tämä laulu, on niin hento, yhtä hento kuin perhonen, kaunis niin kuin ruusukin, laula, laula sinäkin..."

Mutta yhtä asiaa en halua muuttaa. En saa antaa sen unohtua. Haluan säilyttää nuo illan kauneimmat sanat.

Hyvää yötä [enkelipoikani] ja [tyttölapseni]. Hyvää yötä Rakkaat <3