Ensinnäkin nuo tyttäreni silmät! Jestas, miten suuret ja ihanat! Miten häneltä voi ikinä kieltää mitään, kun nuo silmät tapittavat anovasti. Tai kun silmätkin nauravat...
Aamut meillä on ihan parhaita. Tyttö ei koskaan ole pahalla päällä herätessään aamulla. Pinnasängystä vain alkaa kuulua tuhinaa ja touhua, ja ehkä sormikin löytää välillä tiensä suuhun lutkutettavaksi, mutta yhtään valitusta sieltä ei kuulu. Hienovaraisesti tyttö yrittää viestittää äidille, että täällä ei enää ihan kauheasti nukuttaisi. Ja voi sitä iloa ja riemua, kun äidin kasvot ilmestyvät pinnasängyn yläpuolelle! Tyttö on pelkkää hymyä ja jalat potkottavat jo kiireesti peittoa pois päältä. Tai no enää peittoa ei saa potkittua pois päältä, kun äiti paketoikin lapsen makuupussiin. Luulisi olevan huomattavasti mukavampaa nukkua lämpimässä, kuin kylmässä ilman pois potkittua peittoa.
Ja voiko olla suloisempaa näkyä, kuin se puoliuninen mykkyrä, jonka sieltä sängystä nostaa ylös! Jalat koukussa vedettynä pepun alle, selkä mutkalla ja kädet venyttävät kohti taivasta. Pieni tiivis mykkyrä, joka kiskottelee unihiekkoja silmistään...
Takuuvarma keino saada tyttö hymyilemään, on viedä hänet vaipanvaihtopaikalle, jossa häntä odottavat Herra Hymynaama ja Leppis. Näiden iloisten kasvojen ja värikkäiden kuvien vieressä maailmojen romahtamiset unohtuvat hetkessä.
On hän iloinen ja hymyileväinen muutenkin. Pientä kutittelua kainalosta, kosketus lapsen varpailla tämän nenänpäähän, lentelyä lentokoneen lailla. Kun tyttö makaa lattialla ja hänelle antaa pullean ja pehmeän nallen, hän rutistaa sen kasvoilleen, nostaa jalat ilmaan ja kierähtää kyljelleen.
Imetettäessä tyttö hapuilee rintaliivieni hihnaa ja pitää siitä tiukasti kiinni. Tuttipullosta juodessaan hän mumisee ääneen.
Illan nukkumaanmenot ja vellinsyöntikin meillä sujuu nykyään jo varsin kehuttavasti. Tuutulaulut tuudittavat vellistä ja äidinmaidosta kylläisen lapsosen unten maille iltaisin niin, että äidille ja isille jää vielä hetki omaakin aikaa. Kuten olen monesti todennut: aika aikaansa kutakin. Niin ja mainittakoon vielä, että tiukkisäiti siis vei voiton.
Pieniä suuria asioita, arjen juhlaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti