Ei siinä mitään, jos olisi aamulla lähdettävä johonkin, mutta kun tiedät olevasi koko pitkän päivän kotona, tuntuu tuo aikainen aamuherätys turhalta. Eikä siinä sittenkään mitään, jos tietäisit saavasi ottaa pienet päikkärit päivän aikana, mutta kun sepäs ei käykään niin yksinkertaisesti.
Tyttö meni aamupäikkäreille yhdeksän jälkeen, jolloin pakkasin hänet vaunuihin ja menin itse ulos lumitöihin. Ja niitä töitä olisi kyllä riittänytkin, mutta puolen tunnin hikisen urakan jälkeen tyttö päätti, että se siitä. No, eipä tarvinnut keksiä puolisolle muita tekosyitä, miksi 15 senttiä paksun märän lumikerroksen kolaaminen ei innostanut.
Puolenpäivän aikaan koin tilaisuuteni tulleen, pakkasin taas tytön vaunuihin, työnsin terassille ja uppouduin sohvan pehmusteisiin. Äh, radio liian kovalla, pakko käydä sammuttamassa - ja takaisin peiton alle. Hmmmmm... uni tulee, uni tulee... *piip,piip* Tekstari! Vaivauduin lukemaan viestin, mutta päätin jättää vastaamisen myöhemmäksi. Uusi tilaisuus unelle. *plim* Messenger-viesti tietokoneella! (Kyllä, käytän vielä meseä yhden henkilön kanssa jutusteluun.) Sitä en vaivautunut katsomaan, odottakoot. Josko nyt voisin vihdoin nukkua rauhassa! No enpä tietenkään, itkuhälytin välitti kiukkuisen viestin. Kyllähän tässä ehtikin jo olla 20 minuuttia tehokasta aikaa nukkua päikkäreitä!
Hain tytön sisälle ja yritin vielä saada kiukkuisesta tytöstä unikaveria. Puolituntia siinä meni nukun-ennuku -kiukuttelua, kunnes turvauduin tissikikkaan. Tyttö sohvalle viereen makoilemaan ja tissi tämän suuhun. Vihdoinkin erävoitto! Syödään ja nukutaan yhtäaikaa, kätevää. Aina siihen saakka, kunnes puhelin soi. Tähän siis meni peräti viisi minuuttia. Päätin luovuttaa, eihän oikeastaan enää edes nukuttanut.
Tytöllä on selvästi taktiikka: kun minä en nuku, ei nuku muutkaan, ja kun minä nukun, muut ei nuku silloinkaan! Heti, kun nousin ylös vastatakseni puhelimeen, tyttö jäi kiltisti sohvalle nukkumaan ja nukkuikin lopulta melkein pari tuntia.
Seuraava tilaisuus tuli jälleen viideltä. Nyt ymmärrän, miksi äitini on aina puhunut pikkukakkosunista. Asetetaan lapsi mukavasti telkkarin eteen, laitetaan kanava kakkoselle, ja hiivitään itse sohvalle kylkiasentoon. Tässä on jopa tunnin mahdollisuus nukkua päikkärit! Tosin se ehkä toimisi paremmin, mikäli lapsi olisi siinä iässä, että ymmärtäisi edes murto-osan näkemästään. Näin pienillä keskittymiskyky päättömiin ja hännättömiin loruihin sekä kaneiksi pukeutuneisiin täteihin on vielä melko rajallinen. Ja lisäisi myös huomattavasti mahdollisuuksiani, mikäli olisin muistanut laittaa puhelimen äänettömälle...
Äiti tarvitsee oman kyltin:
***
Onneksi on sentään kevät tulossa. Eihän näin kauniita aurinkoisia päiviä voi hukata nukkumalla. On paljon kivempaa katsella auringonvalokiilassa loikoilevia villakoiria ja välioven ikkunaruutujen pesemättömiä nurkkia. Kyllä ne oli vielä tallessa pimeän talven jäljiltä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti