Aloitin tammikuussa uuden harrastuksen, joogan. Tarjonta myöhäisempään ilta-aikaan sijoittuvasta "urheilusta" oli melko olematonta eikä talous antanut periksi liittyä yksityisten liikuntakeskusten listoille. Niinpä päätin kokeilla, löydänkö sisäisen rauhan kautta tien vetreisiin niveliin.
Mielikuvani joogasta oli lootusasennossa istuva buddha hokemassa omnomia tai sitten tyynen meren rannalla kallion kielekkeellä pitkä ja hoikka nainen keikkumassa yhdellä jalalla taivuttaen toisen jalkansa selän takaa pään taakse, selkä nätisti notkolla ja kädet ottamassa kiinni taivutetun jalan varpaista. Puuh.. Siitä on rauha ja kauneus kaukana, kun tämä rautakanki yrittää löytää varpaansa edes etukautta.
No eipä tämä maalaiskylän jooga ihan näitä mielikuviani vastannut. Puolitoistatuntia venyttelyä ja rentoutumista peläten, koska kanssajoogailijat saavat tökätä minut hereille ja käskevät lopettaa kuorsauksen.
Mutta hyvää tuo viikoittainen venyttely on tehnyt. Viikon lopulla kroppa jo selvästi kaipaa seuraavaa kertaa. Tietysti sitä voisi venytellä kotonakin ihan ilmaiseksi, mutta... Ei vain tunnu olevan aikaa. Tuntuu paljon tärkeämmältä istua hartiat lytyssä tietokoneen edessä. Vaan eipä tuo omatoimisen venyttelyn ajanpuute ole se koko jutun juoni - kerran viikossa saan olla puolitoistatuntia pois kotoa tekemättä ja ajattelematta yhtään mitään. Tuona aikana mies kylvettää tytön, antaa iltavellin ja laittaa nukkumaan.
Äitiys on kuin työntövoimalla kulkeva juna. Vaunut kulkevat aina edellä ja takaa voi vain yrittää huudella ohjeita toivoen, että ne kuuluvat eteen asti. Äitiydessä sanat "minä itse" siirtyvät seuraavalle sukupolvelle. Et ole enää yksi itsenäinen ihminen, vaan äiti. Kaikessa tekemisessäsi on ajateltava ensin lapsiasi.
Tähän äitiyden osioon, oman itsensä kadottamiseen minulla on vielä totuttelemista. En voi tarttua tilaisuuksiin, ennen kuin olen järjestänyt lapsen asiat kuntoon, eikä ne aina mene niin kuin haluaisi. Pysäkit lipuvat ohitse samalla kun vaunut peittävät näkyvyyttä eikä varaveturia ole saatavilla.
Kerran viikossa yritän löytää kadonneen minäni, omat ajatukseni, oman aikani. Kaunis ajatus, vai mitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti