Kriisi

Blogini on kohdannut kriisin. En enää tiedä, mihin se on menossa - mikä on sen funktio.

Alkuperäinen tarkoitus on täytetty. Sain kirjoittamisesta voimaa vaikeaan tilanteeseen ja purettua ajatuksia sanoiksi.

Mutta en voi loputtomiin kirjoittaa surusta. En voi kirjoittaa asiasta, josta ei ole enää sanottavaa.

Vai oliko sittenkään tarkoitus kirjoittaa nimenomaan surusta? Ei, vaan muistoista. Muistoni ja kokemukseni tulevat vaikuttamaan koko loppuelämääni. Jollakin tasolla ne tulevat aina vaikuttamaan haaveisiini.

Ei tämä ollutkaan tarina surusta. Tämä on tarina selviytymisestä. Tämä on tarina elämän jatkumisesta.

Tämä on tarina minun elämästäni. Ilosta ja surusta, enkelipojasta, äidistä ja tyttärestä, ja vähän isästäkin, leipomisesta, sisustamisesta ja arjen pienistä hetkistä.

Jälleen kerran kirjoittaminen selvensi ajatuksiani luomalla järkevän päättelyketjun. Kyllähän minä voin blogissani esitellä leipomuksiani ja uusia sisustusjuttuja yhtälailla kuin kirjoittaa haikeita sanojakin. Muistojen ja haaveiden välille mahtuu koko elämä.