Muistoissani elää pieni poika. Muistan hänen hymynsä, irvistyksensä, peikkokorvansa ja ensimmäisen itsenäisen käännähtämisen selältä mahalleen. Muistan hänen syntymänsä - ja kuolemansa. Muistojeni kautta elän tätä hetkeä nauttien uudesta mahdollisuudestani olla äiti, kahden tyttölapsen äiti. Elämä kulkee muistoista haaveisiin.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Älä riko kaavaa?

Huomaan tekeväni samoja asioita, joita tein reilu puolitoista vuotta sitten ensimmäisen raskauteni loppumetreillä. En tiedä, teenkö sitä huomaamattani vai tarkoituksella. Enkä tiedä, onko se hyvä vai huono asia.

Muistan, kuinka joulun aikoihin makasin sohvalla, luin kirjaa ja söin suklaata. Oli rauhallinen jouluinen tunnelma. Jossain vaiheessa tätä raskautta muistelin tuota hetkeä ja mietin, kuinka hienoa oli maata ison mahan kanssa ihan rauhassa jouluvalojen tunnelmassa ja lukea. Nyt haluan kokea tuon tunteen uudestaan; tosin ilman joulun tunnelmaa, mutta nyt tunnelman luo syysmyrsky ja ensimmäisten pimeiden iltojen kynttilät. Ei ole kiire minnekään. Voin vain uppoutua kirjaan vaikka koko päiväksi.

Jostain tuli myös ajatus kuunnella pitkästä aikaa Happoradiota. Ja niin huomaan tekeväni taas samaa, kuin viimeksikin kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa - pelaan tietokoneella pasianssia ja Goldstrikea uudestaan ja uudestaan kuunnellen samalla Happoradiota aina vain uudestaan alusta ja laulaen mukana.

Viimeksi ennen synnytykseen lähtemistä tein makaronilaatikon, jotta miehellä olisi sitten syötävää seuraavaksikin päiväksi. Sama ajatus kävi taas mielessäni - jospa tekisin ensi viikolla makaronilaatikon.

Katselin myös vaattekaapissani vaatteita, joita en ole voinut pitää pitkään aikaan ja mietin samalla, mitkä vaatteet mahtuvat taas synnytyksen jälkeen päälle. Mietin, mitkä vaatteet ottaisin sairaalaan mukaan kotiutusmivaatteiksi ja huomasin päätyväni samoihin vaatteisiin, jotka minulla oli mukana viime kerrallakin. Jostain muistin myös, mitä minulla oli päälläni, kun ensimmäisen kerran kävimme pojan kanssa neuvolassa. Ne ovatkin hyvät farkut ja hyvä paita pidettäväksi synnytyksen jälkeen.

Vauvalle meinasin ottaa sairaalaan mukaan samat vaatteet kuin viimeksikin. Onnekseni en ole mistään löytänyt sitä hupparia, joka silloin oli mukana. Pakkasin eri vaatteet.

Pelottaa ajatus siitä, että kaikki tapahtuu saman kaavan mukaan. Kuinka pitkälle kaava jatkuu? Voinko rikkoa tuon kaavan tekemällä kaiken toisin - kuuntelemalla eri musiikkia, tekemällä eri ruokaa, pukemalla eri vaatteet?

Tai sitten vain lopetan taikauskon...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti