Olin kyllä tietoinen siitä ja Facebookissakin siitä oli muistutus kuvaruudun oikeassa yläkulmassa. Mutta jotenkin tuo päivä oli vain yksi päivä muiden joukossa. Yksi normaali viimeaikainen päiväni - pasianssia, musiikkia, kirja, unta, sohva, telkkari. Vasta illalla nukkumaan mennessäni tarkistin vielä Facebookin ja tajusin, mitä olin unohtanut. Toiset kohtalotoverit siellä kertoivat, miten olivat omaa menetettyä rakasta lastaan muistaneet. Minä en.
Tuli paha mieli.
Vaikka eihän tuo yksi päivä mitään tee. En muistele poikaani vain yhtenä päivänä vuodesta. Joka päivä on oman lapseni muistopäivä. Mutta silti, juuri tuona virallisena päivänä en muistanut sytyttää kynttilää.
Tänään korjaan asian. Vein jo haudalle kynttilän ja istutin kevään kukkasipulit odottamaan kevään ensimmäisiä auringonsäteitä. Illalla sytytän kotiin monta kynttilää. Ja muistan. Tänäänkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti