Olen äiti. Olen enkelilapsen äiti, odottava äiti, toivottavasti vielä tyttövauvan äiti. Yhtä kaikki – äiti, vaikka koskaan en voi kertoa sitä pelkästään tuolla yhdellä sanalla. Tuo yksi sana ei kerro koko totuutta.
Kaupungilla kulkiessani olen vain odottava äiti. Ilmeisesti esikoistaan odottava äiti, koska tuolla naisella ei ole muita lapsia mukanaan, ja onhan hän vielä melko nuori itsekin. Tuleva äiti, joka elää vauvantuoksuisissa haavekuvissa. Kuvittelee pärjäävänsä pienen vauvan kanssa, vaikkei todellisuudessa tiedä, mitä vauvanhoito oikeasti on. Mistä hän sen voisi tietää, ei hänellä ole kokemusta.
Mutta tuo äitipä tietää enemmän kuin osaatte arvatakaan. Hän tietää todellisesta elämästä enemmän kuin moni kolmen lapsen äiti. Pinnan alla piilee totuus. Totuus, joka ei aina näy päälle, mutta joka on olemassa. Hän on jo nähnyt elämän kääntöpuolen. Hän on toivonut, pelännyt, itkenyt.
Samalla kun äiti, joka voi kertoa sen yhdellä sanalla, on toivonut lapsensa lopettavan itkunsa, on tämä äiti toivonut kuulevansa lapsensa itkun hengityskoneen takaa. Hän on nähnyt lapsensa itkevän kipuaan ilman ääntä hengityskoneen tukkiessa hänen äänensä.
Samalla kun äiti, joka voi kertoa sen yhdellä sanalla, on pelännyt lapsensa leikkaavan saksilla sormeensa, on tämä äiti pelännyt lapsensa kuolevan ennen kuin lapsi edes ymmärtää, että saksilla voi leikata sormeensa.
Samalla kun äiti, joka voi kertoa sen yhdellä sanalla, on itkenyt omaa väsymystään, on tämä äiti itkenyt lapsensa haudalla.
Olen odottava äiti, jonka kaulassa sinisellä kivellä varustettu lapsikoru paljastaa pelokkaiden askeleideni merkityksen. Olen äiti monella sanalla.
Heippa!
VastaaPoistaToivottavasti et lopeta kirjoittamista uuden nyytin myötä. Löysin blogisi viikko sitten ja olen lukenut haltioituneena kirjoituksiasi. Menetin oman esikoiseni noin kuukausi sitten vakavaan leukemiaan ja kirjoituksistasi saa paljon voimaa parempaan tulevaisuuteen. Voimia loppurutistukseen!
Annubella, toivottavasti saavutat tämän viestin. Itse olen myös menettänyt esikoiseni aggressiiviselle leukemialle 2010. Olisi mukava vaihtaa ajatuksia. Minut tavoittaa http://joandra83.blogspot.fi/
Poistaolen nuori aikuinen, joka lukee blogiasi, vaikka itselläni ei ole lapsia eikä kokemuksia lapsen menettämisestä. luen tätä, koska osaat pukea asioita erittäin hyvin sanoiksi ja kirjoituksesi ovat koskettaneet minua. älä missään nimessä lopeta kirjoittamista. kaikkea hyvää sinulle!
VastaaPoistaIhana kuulla, että tekstini ovat saavuttaneet sen, mitä niillä olen hakenutkin - lohdutusta ja luottoa huomiseen. Pääasiassa kirjoitan itsenäi varten, mutta kannustavat kommentit tuovat kirjoittamiselleni uutta merkitystä. Kiitos niistä!
VastaaPoistaAnnubella, otan osaa menetykseesi. Taivaalla on jälleen yksi tähti enemmän rikkomassa pimeyttä.
Löysin blogisi vastikään. Kirjoitat hyvin ja koskettavasti, realismia unohtamatta. Toivottavasti jatkan blogin kirjoittamista. Zemppiä sinulle ja perheellesi!
VastaaPoistaIhana kirjoitus. Kukapa kenestäkään voisi ulkokuren perusteella paljoakaan tietää?
VastaaPoistaYksi äiti, joka on joskus ollut itse lapsi kodissa, jossa ei ollut äidinrakkautta.