Olin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni kuuntelemassa jazzia! Tai oikeastaan en ollut kuuntelemassa jazzia vaan stand-upia, eli siis jouduin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni kuuntelemaan jazzia, koko biisin alusta loppuun. Ovelasti oli tuotu jazz taviskansan korville stand-upin varjolla. En vieläkään väitä pitäväni jazzista, mutta oli se sivistävä kulturelli kokemus kaiken sen rahvaanomaisen huumorin ohella. Sami Hedberg ei pettänyt tälläkään kertaa!
Jazz-musiikki vaatii varmasti useamman kuuntelukerran, jotta se kolahtaisi tajuntaani. Tai en tiedä - kaksi minuttiia biisin alusta ja koko biisi on kuultu, ja silti se vain jatkuu, ja jatkuu... Kuinka monta kertaa ehdinkään yhtyä yleisön taputukseen siinä uskossa, että biisi loppuu. "Kylläpä on valveutuneita jazz-kuulijoita, kun jo hyvissä ajoin tietävät aloittaa taputuksen biisin päätöksen kunniaksi." Mutta ei. Biisi vain jatkui. "Kylläpä on nolo yleisö, kun kesken biisin taputtaa." Vasta viimein tajusin, että bändi soitti soolo-osuuksia, jonka jälkeen kuului taputtaa. En vain ihan heti rekisteröinyt näitä sooloja, kaikki kun kuulosti samalta tasapaksulta ajatusteni taustamusiikilta.
Voiko joku yksin sanoa säveltäneensä jazz-biisin? Mielestäni jazzissa jokainen bändin jäsen soittaa vain omaa soitintaan hyväksi havaitulla tavallaan ja yhdessä se sitten kuulostaa yhtenäiseltä musiikilta.
Vaikka eipä sinänsä, ei se huonolta kuulosta - taustamusiikkina, silloin kun se on vain etu, ettei biisien vaihtuessa huomaa taukoa tai eroa edelliseen.
Yleisön vakioliiga
No entä sitten yleisö? Porin teatteri tarjosi hienot puitteet tälle kulttuurikokemukselle, vaikkakin hieman erilaiset, kuin mihin stand-up on yleensä viety. Stand-up-showhun kuuluu hämyinen ravintola, jossa yleisö nauttii virvokkeita pöytiensä ympärillä ja pärskii juomat vastapelurin naamalle aina kun koomikko laittaa parastaan. Virvokkeet kuuluvat näköjään monen muunkin mielikuvaan stand-up-esityksestä. Itselleni ei olisi tullut mieleen tuoda tuoppia arvokkaan teatterin katsomoon.. Ravintolan puolelta kuului tarjoilijoiden vain sanovan, että näyttää ne muutkin... No, ehkä olen vain katkera, kun en itse viitsinyt maksaa omaisuutta limulasillisesta.
Taustamusiikin soidessa ehdin tutkailla yleisöä tarkemminkin. Perinteisen jazzailijan tunnistaa vaatetuksesta: naisilla tasapohjaiset kangaskengät, legginsit, värikäs tunika ja hiuksissa tarkoituksellisen huolimattomasti aseteltu huivi, jonka päät laskeutuvat pitkin selkää. Keski-ikäinen mies on pukeutunut vaaleisiin housuihin, ruutukuvioinen kauluspaita siististi housuissa ja vaaleansininen neulepaita hartioilla. He ovat selvästi tulleet ensisijaisesti musiikin vuoksi. Sitten oli nuoriso-osasto, joka oli tullut ensisijaisesti komiikan vuoksi ja näin ollen heillä oli rutkasti aikaa puuhata viittä muuta asiaa jazz-osuuksien aikana. Yleisössä on myös aina se, joka nauraa äänekkäimmin, se, joka taputtaa äänekkäimmin, ja se, joka haluaa olla kaikessa äänekkäin. Stand-upissa tämä on onneksi vain hyvä asia niiden kannalta, jotka pelkäävät kuollakseen koomikon katsetta ja hautautuvat koko ajan syvemmälle penkinrakoon varmistaakseen, ettei tämä vain paljasta heidän kammottavimpia luurankojaan koko yleisölle. Mutta mitä tekee jazz-stand-up-shown yleisössä ihminen, joka istuu koko esityksen ajan sama nyrpeä ilme kasvoillaan?
Vetonaulan varjolla
Jazzin ja stand-upin yhdistäminen samaan saliin on tietysti riskaabelia ja jakaa yleisön kahtia. Sama kuin pari vuotta sitten kiertänyt Kummelin Joulu tulee -esitys. Luvassa Kummelihahmojen joulushow - musiikkia ja teatteria. Saliin astuessamme naureskelimme niille vanhemmille ihmisille, jotka eivät todennäköisesti tienneet, mihin olivat tulleet. Puoliajan jälkeen pilkka osui omaan nilkkaan ja totesimme olevamme itse niitä, jotka eivät tienneet, mistä olimme maksaneet - Mikko Kuustosen konsertista. Tietysti juuri tässä esityksessä Kuustonen paikkasi Heikki Helaa ja saimme kuunnella toisen puoliajan, kuinka enkelit lentää mun uniin. Sanoisin, että tässä kohdin mainostekstit eivät ihan pitäneet paikkaansa - joulua esityksessä oli Vanajan kaulassa koreillut kuusenkoriste, vitsit vanhoja ja koko toinen puoliaika pelkkää tavallista musiikkia, osin muuten myös jazzahtavaa. Eipä muuten jäänyt yleisö vaatimaan encorea - osa ei edes koko toista puoliaikaa.
Summa summarum, jazzin ja stand-upin yhteensovittaminen onnistui paremmin kuin Kummelin ja Kuustosen. Oli hyvä, että poskilihakset saivat välillä levähtää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti