Muistoissani elää pieni poika. Muistan hänen hymynsä, irvistyksensä, peikkokorvansa ja ensimmäisen itsenäisen käännähtämisen selältä mahalleen. Muistan hänen syntymänsä - ja kuolemansa. Muistojeni kautta elän tätä hetkeä nauttien uudesta mahdollisuudestani olla äiti, kahden tyttölapsen äiti. Elämä kulkee muistoista haaveisiin.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Läpi hangen ja roudan

Ja niin se päivä koitti, kun tämä tyttö asteli alttarille. Kyyneleet silmissä. Onnen kyyneleet, ja samalla myös ikävän kyyneleet - kuuluihan tuo päivä myös pojallemme.

Olin jo monta viikkoa itkenyt valmiiksi tuota hetkeä. Kuvittelin mielessäni, kuinka liikuttava tuo hetki tulisi olemaan, ja itkin sitä, että tulen itkemään.

Ensimmäiset kyyneleet ilmestyivät silmiini, kun kirkon ovet avautuivat häämarssin tahdissa. Ja kyyneleet vain lisääntyivät alttaria lähestyttäessä ja katsoessa, kuinka vieraatkin kyynelehtivät. Lopulta sai jo purra hammasta.

En tiedä, mikä masokisti sisälläni halusi ehdottomasti kuulla vihkimisen päätteeksi Stellan Häävalssin, jonka ystäväni ja serkkuni yhdessä esittivät. Tiesin, etten sitä kuitenkaan voi kuunnella. Pakko ajatella jotain muuta, vaikka pointti tuossa esityksessä onkin juuri nuo koskettavat ja meidän tarinaamme sopivat sanat.

Toiset nuorena nukkuu, joskus se pelko uniin kulkeutuu... Hangen alla paine kasvaa, kestänkö sen mitä vaaditaan... Täytyy olla lujasta luusta, että selviytyy... Sinä vain saat mut taistelemaan tuulimyllyjä vastaan... Läpi hangen ja roudan...
Masokisti taikka ei, mutta tuo esitys oli minulle tärkeä ja se kruunasi kauniin tilaisuuden. Kiitos vielä siitä!

Kun äiti oli saanut avioliiton myötä uuden nimen, oli myös tyttäremme saatava virallisesti nimi. Ja kauniin nimen saikin. Ilmeisesti tämä nimi sopi myös tytölle itselleen, sillä vastaväitteitä siltä suunnalta ei kuulunut. Tyytyväisesti tyttö nukkui koko toimituksen ajan. Jännityksestä huolimatta koko tilaisuus sujui täysin ongelmitta. En luvannut ottaa itselleni aviovaimoa eikä sormuksetkaan lennelleet ympäri kirkkoa.

Olen tosiaan lähes koko ikäni haaveillut isoista häistä morsiamen ryöstöineen kaikkineen, mutta nyt en voisi olla tyytyväisempi valintaamme. Eilinen päivä oli täydellinen! Kaunis, herkkä, iloinen, lämmin. Ja pyhäinpäivänä myös poikamme oli läsnä.

Tästä jatketaan sormus sormessa opetellen uutta nimeä. Ja vietetään kuherruskuukausi pakkaamalla, pakkaamalla ja pakkaamalla - ja lopulta purkamalla, purkamalla. Aikaa kaksi viikkoa.

Hää"karkit" (magneetti)

Kutsu

Vieraskirjassa valokuvia yhteiseltä taipaleeltamme

4 kommenttia:

  1. Oikein lämpimät onnittelut naimisiinmenon johdosta ja tyttönne nimensaannista! :) Onnelliselta kuulostat.

    Tuo Stellan biisi on kyllä tosiaan aivan ihana. Mua vaan aina häiritsee se "silität mun hikistä päätä" -kohta, koska se rikkoo sen herkkyyden jotenkin hetkellisesti :D

    VastaaPoista
  2. onnea kovasti teille! :) ja kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  3. Täältä toivotellaan myötäisiä tuulia tulevaisuuteenne jatkossakin!Onnea!

    VastaaPoista