Seuraavan kerran, kun kerrot tutista eroon yrittävälle lapsellesi tarinaa hiirestä, joka vie tutit mennessään, voit huoletta näyttää jopa korvasi lapselle - ne eivät heilu. Tämä tarina on tosi.
Ja seuraavan kerran, kun ostat uuden tutin ja heität pakkauksen ohjeet menemään, lue ainakin seuraava: Tarkista tutin imuosa aina ennen kuin annat tutin lapselle. Minä en tarkistanut.
Tämä tarina on niin iljettävä ja harmittava, että miten pitkään, voinko edes kirjoittaa siitä. Mutta ehkäpä varoituksena muille - näinkin voi käydä.
Viikko sitten sunnuntaiaamuna löysin lattialta leikkimatolta tutin, jonka imuosa näytti kuin sitä olisi jyrsitty. En halunnut uskoa, että sitä olisi oikeasti jyrsitty. Ehkä kumi oli kokenyt jonkin selittämättömän reaktion ja mennyt rikki. Leikkimatolta en löytänyt mitään merkkiä hiirestä. Ei jyrsittyjä leluja, reikiä tekstiileissä tai papanoita. Kunnes sitten sohvan takaa löysin muutaman papanan. Sohvan vieressä oli vanha pärekori, jossa oli vielä muuton jäljiltä dvd-soitin ja muuta härpäkettä - sekä hiiri, tai en kylläkään nähnyt tuota otusta, mutta jokin korissa rapsahti ja johdot liikahtivat. Mies kiikutti korin ulkoterassille ja tovin yritin ikkunasta kurkkia, josko hiiri yrittäisi karata korista, mutta pian mielenkiintoni lopahti ja palasin normaaleihin arkirutiineihini. Kyllä, hiiri oli syönyt tutin, mutta nyt se iljetys oli jo ulkona. Päässyt kuin koira veräjästä.
Pian laitoin tytön ulos vaunuihin nukkumaan ja menin itsekin ulos hommiin. Parin tunnin kuluttua vaunuista alkoi kuulua ääntelyä ja hain nopeasti kodinhoitohuoneesta turvaistuimesta tutin ja iskin sen tytön suuhun siinä toivossa, että saisin vielä hetken aikaa omille puuhilleni. Mutta ei auttanut, nälkä oli jo liian kova. Otin tytön vaunuista ja tutin pois suusta - jyrsityn tutin!! Ei voinut olla totta! Olin antanut tytölle hiiren jyrsimän tutin!!
Olin jo kokonaan unohtanut aamuisen tuttiepisodin eikä pienessä mielessäni edes vilahtanut ajatusta siitä, että hiiri olisi voinut jyrsiä toisenkin tutin. Tutin, joka oli aivan eri paikassa, kuin edellinen. Eikä tosiaan kodissamme ollut jyrsitty mitään muuta, kuin nuo kaksi tuttia!
Voitte vain kuvitella, kuinka sydämeni hakkasi, kun tajusin, mitä MINÄ ITSE olin tehnyt! Olin saattanut altistanut tyttäreni vaikka mille bakteereille, myyräkuumeelle, mille vain... Ja ihan omaa tyhmyyttäni.
No, mitään oireita ei ole tullut, ainakaan vielä. Myyräkuume tosin saattaa kai ilmaantua kolmenkin viikon sisällä. Kahteen eri sairaalaan soitin, mutta ohjeeksi sain vain seurata yleisvointia. Lähinnä tilanne puhelimen toisessa päässä vain nauratti, vaikka minä olin paniikissa. Tuttihiiri...
Yritän lohduttautua sillä ajatuksella, että jyrsijöiden uloste on vaarallisempaa kuin jyrsityt esineet. Toivottavasti tämä hiiri oli pessyt aamulla hampaansa huolellisesti. Ja kuinka monta kertaa saankaan vielä olla kaivamassa tytön suusta milloin mitäkin pihalta tongittua. Sehän nyt vain on normaalia, että lapset pistävät suuhunsa kaiken mitä löytävät. Tosin se ei silti tarkoita sitä, että äitikin saisi tehdä niin....
Ihan vielä ei olla selvillä vesillä tämän episodin osalta, vaan vielä saan parin viikon ajan neuroottisesti seurailla vointia, mittailla lämpöä, punnita pissan määrää ja miettiä kakan koostumusta. Eikä tässä olla enää koskaan selvillä vesillä - huoli tytöstä tulee seuraamaan koko loppuelämäni, aiheet vain muuttuvat.
Annan tytön edelleen syödä tuttia, uutta tuttia, aina kun sitä kokee tarvitsevansa, mutta ehkäpä viimeistään kahden vuoden kuluttua tuo hiiri tulee takaisin ja syö tutit taas. Tällä kertaa en vain anna sitä tuttia enää tytölle takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti