Muistoissani elää pieni poika. Muistan hänen hymynsä, irvistyksensä, peikkokorvansa ja ensimmäisen itsenäisen käännähtämisen selältä mahalleen. Muistan hänen syntymänsä - ja kuolemansa. Muistojeni kautta elän tätä hetkeä nauttien uudesta mahdollisuudestani olla äiti, kahden tyttölapsen äiti. Elämä kulkee muistoista haaveisiin.

perjantai 12. elokuuta 2011

Huhuu ja haloo!!

Jos oma poika kuolee kotona, ja pian tämän jälkeen vanhemmat päättävät myydä talon, niin mikä on todennäköisin syy myymiselle?

No tietenkin se, että talossa kummittelee!

Juuri tätä osasin epäillä heti, kun teimme päätöksen talon myymisestä. Pienellä paikkakunnalla huhut roihahtavat täyteen kukoistukseen samantien.

Aikaisemmin olen saanut kuulla, että talossamme on ollut vesivahinko ja jopa niin villit tuparit, että olemme heittäneet porukkaa pihalle. Jännä juttu, että remonttia tehdessämme emme lainkaan huomanneet tuota vesivahinkoa, emmekä olleet itse kotona, kun täällä on juhlittu tupareita. Ilmeisesti saunaremonttia tehdessämme talon seinustalla (ehkä tosin liian pitkään) nojannut pois hylkäämämme poreamme sai spekulaatiot vesivahingosta liikkeelle. Tuparihuhu on vielä mysteeri...

Yritä tässä nyt sitten myydä vesivahinkoista kummitustaloa!!

Mutta kerrottakoon tässä nyt vielä, että ei, poikamme ei kummittele tässä talossa, joten voitte aivan huoleti kulkea talomme ohi, tai piipahtaa jopa ihan sisälle asti pelkäämättä kalman kosketusta. Olemme myymässä tätä taloa ja muuttamassa toiselle paikkakunnalle vain ja ainoastaan sen takia, että 80 km:n työmatka suuntaansa päivittäin ajettuna ei ole kovin mielekästä puuhaa pidemmän päälle. Poikamme kuolemalla ei ole mitään tekemistä asian kanssa!

Ja ei, talossa ei ole ollut vesivahinkoa eikä villejä tupareita. Mitähän vielä....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti