Mutta vaikka kaikki onkin jo kätevästi valmiina, niin miltä tuntuu pukea uusi vauva kuolleen esikoislapsen vaatteisiin ja nukuttaa samoissa vaunuissa, joissa esikoista kuljetettiin? Miltä tuntuu elää vauva-arki uudelleen vanhojen tuttujen vaatteiden kautta?
Ei tarvinnut lähteä kaupan vauvanvaateosastolle asti hypistelemään vaatteita, kun avasin kotona vanhan äitiyspakkauslaatikon - muistojen aarrearkun. Tein raskaan työn lajittelemalla tyttömäisimmät vaatteet poikamaisimpien vaatteiden joukosta, ja suljin aarrearkun kannen. Sinne jäi vielä monta vaatetta, jotka tuovat mieleen vauvan ensimmäiset päivät kotona, ensimmäisen äitienpäivän, sairaalassa kulutetut päivät...
Olisi kai helpompaa uusia koko vaatekerta ja ostaa poikamaisten vaatteiden tilalle tyttöjen hepeneitä. Mutta eipä sekään tunnu kovin järkevältä. Miten voisi heittää muistot menemään? Entä kun oikeasti tulee se aika, kun vanhoja vauvanvaatteita ei enää tarvita? Onko ne silloin pakko myydä pois uusien vaatteiden tieltä?
Kuulun siihen ihmistyyppiin, joka jää kiinni muistoihin. En vain voi heittää pois yhtäkään esinettä, johon liittyy jokin muisto. Kerran itkin, kun muuttovaiheessa kolhaisin mieheni minulle tekemästä lasikaiverruksesta pienen kulman rikki. Nyt varsinkin kaikki poikaani liittyvät muistoesineet ovat minulle kultaakin kalliimpia; valokuvista vaatteisiin.
Sikäli mikäli tyttöveikkaus nyt osuu oikeaan, on ehkä helpompaa pukea noihin muistoja herättäviin poikamaisiin vaatteisiin tyttövauva; aivan eri ihmisolento. Joka päivä nuo vaatteet tulevat myös jäämään pienemmiksi ja pienemmiksi ja uudet, pinkit bodyt ja hameet alkavat korvata sinisiä potkuhousuja. Muistojen aarrearkku täyttyy jälleen uusilla muistoilla - sinisillä ja punaisilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti