Muistoissani elää pieni poika. Muistan hänen hymynsä, irvistyksensä, peikkokorvansa ja ensimmäisen itsenäisen käännähtämisen selältä mahalleen. Muistan hänen syntymänsä - ja kuolemansa. Muistojeni kautta elän tätä hetkeä nauttien uudesta mahdollisuudestani olla äiti, kahden tyttölapsen äiti. Elämä kulkee muistoista haaveisiin.

torstai 4. elokuuta 2011

Sanoja

Mitä kuuluu sanoa ihmiselle, joka on juuri kohdannut tragedian? Onko olemassa oikeita sanoja?

Olen kirjoittanut aiheesta jo aiemmin, kuinka ihmiset ovat luikkineet mitään sanomatta karkuun, kun olen ensin pudottanut pommin suoraan heidän kasvoille. Mutta kumpaa tuossa tilanteessa voi oikeasti syyttää? Minä kerron järkyttävän uutisen pahaa aavistamattomalle kuulijalle, joka järkyttyy niin, ettei enää tiedä mitä sanoa.

Olen nyt itse siinä tilanteessa, jossa pitäisi osata löytää ne oikeat, lohduttavat sanat. Tämän luulisi olevan minulle helppoa. Tiedänhän minä, mitä kriisissä painiva ihminen haluaa kuulla. Mutta niin vain huomaan sortuvani niihin samoihin sanoihin, joista jokainen opus varoittaa. "Kyllä se siitä."

Kun itselläni oli pahin kriisitilanne päällä, en ehkä tajunnut ajatella sen tarkemmin, millä sanoin ihmiset yrittivät lohduttaa. Ainakaan minulle ei ole jäänyt katkeria muistikuvia "pahoista" sanoista. Mutta usein lehdistä saa lukea tarinoita, joissa kriisin kokenut on pahoittanut mielensä pahan kerran, kun on saanut kuulla vääriä sanoja. Kriisin keskellä elävä on herkässä tilassa, jossa lohduttajan jokainen tavunpaino, äänensävy ja ainakin rivien välistä luettavissa oleva helähtää kuulijan korvaan hyvin tarkasti ja myös mielikuvituksen saattelemana. Vasta nyt tajuan, miten vaikeaa on löytää juuri ne oikeat sanat. Lohduttajan tarkoituksena ei varmasti ole sanoa pahasti, vaikka välillä sammakoita voikin hypähdellä ilmoille. Mutta koska lohduttajalla ei välttämättä ole mitää käsitystä siitä, millaisesta kriisistä on kyse, ei hänellä myöskään ole sanoja.

Siinä opukset kyllä ovat oikeassa, että ilman sanojakin pärjää. Kuuntelu on kaiken a ja o. Missään nimessä toisen kriisiä ei saa väheksyä, vaikka tästä päästäänkin taas siihen oravanpyörään, eli mikä on lohduttajan mielestä vilpitöntä ymmärtämistä, voi  lohdutettavan mielestä olla tilanteen väheksymistä. Myös hiljaisuus satuttaa. Ei tarvitse osata sanoa mitään, kunhan vain näyttää olevansa läsnä.

Ei ole olemassa oikeita sanoja, mutta on olemassa keinoja näyttää, että välittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti