Koska, koska? Eikö vieläkään? Joko nyt? Mä haluun! Eikun heti!
Sisälläni kasvaa lapsi. Henkinen ja fyysinen. Voi, kunpa tuo fyysinen lapsi ei ottaisi vaikutteita henkiseltä lapselta. Henkinen lapsi stressaa ja murehtii, ei jaksa odottaa mitään vaan haluaa kaiken nyt ja heti. Mikäli fyysinen lapsi ottaa käytösmallia henkiseltä lapselta, tämä äiti on vielä pulassa.
Väitetään, että raskauden aikainen stressi vaikuttaisi syntyvään lapseen aiheuttaen lapsessa mm. levottomuutta ja kiukkuisuutta. Nyt olisi korkea aika hätistää tuo henkinen lapsi matkoihinsa ja lopettaa tämä kärsimätön ja stressaava kaikkivoipaisuuden tavoittelu ja keskittyä rentoutumiseen. Sulje silmäsi, hengitä syvään, tyhjennä mielesi ja ajattele vain iloisia asioita tästä hetkestä.
Mutta miten?!
Miten jotakuta voi käskeä olemaan stressaamatta? Älä kuluta tylsiä, hiljaisia päiviä turhaan haaveiluun ja murehtimiseen. Älä suunnittele mitään, ennen kuin olet aivan varma asiasta. Älä murehdi asioita, jotka eivät ole ajankohtaisia. Tiedänhän minä; älä tee näin, vaan näin.
Mutta sisäinen, henkinen lapseni on itsepäinen. Se tekee yhteistyötä fyysisen lapsen kanssa. Yhdessä ne levittävät äidin hormonit pitkin kehoa ja sekoittavat tarkoin järjestellyt ajatuslohkot sekaisin:
- Lohko 1: Äitiysloman ihanuus, vapaata aikaa vain itselle.
- Lohko 2: Vauvan syntymä.
- Lohko 3: Oman kodin myynti.
- Lohko 4: Uuden kodin haaveilu ja suunnittelu.
- Lohko 5: Taloudellinen tilanne.
Henkisen lapsen pitäisi ottaa mallia fyysiseltä lapselta. Fyysisellä lapsella ei tunnu olevan mikään kiire, se nauttii olostaan, leikkii ja temmeltää. Se ei osaa murehtia, eikä tiedä, mitä voisi odottaa. Se rentoutuu sydämen sykkeessä ja rauhallisessa keinutuksessa.
Voi, kuinka paljon meillä vielä onkaan opittavaa toisiltamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti