Kevät on ihanaa aikaa, ei silloin voi mitenkään olla masentunut! Lisääntynyt valoisa aika antaa energiaa ja uutta puhtia, luonto on kauneimmillaan (eli siis kun rikkaruohot eivät vielä ole vallanneet joka puskaa ja nurkkaa) ja edessä on vielä kokonainen kesä.
Tässä teille seuraavaksi muutama kevätinspiraation aiheuttama tuotos:
Laiskan ratkaisu narsissiasetelmaan: narsissit purkeissaan laatikon pohjalle ja koivunoksia ristiin rastiin peittämään muovipurkkeja. Äitini tosin tokaisi, että oletpa kerrankin jaksanut tehdä oikein asetelman... Eli vähälläkin vaivalla voi onnistua!
Viinipulloteline sai uuden tehtävän korutelineenä. Ehkä jonain päivänä teline saa myös pintaansa uuden värin.
Tämä seuraava tekele ei kylläkään ole kevään tuotos, vaan jo talvella syntynyt (tonttukin vielä kuvassa). Eli ikkuna muistoihin.
Siinä kaikki tällä erää, vaikka eipä ne ideat suinkaan tähän loppuneet. Uusia juttuja on valmistumassa koko ajan. Tosin ne kivoimmat jutut odottavat vielä julkaisulupaa - tekijä kun haluaa säilyttää tuotteensa uniikkina. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että heinäseivästä ja vanhaa puuta meillä tullaan näkemään koko tuotesarjan voimalla. On ilmoitustaulua, naulakkoa, lyhtytelinettä, valaisinta, keittiöjakkaraa, viinipullotelinettä... Ja kahdeksan hengen ruokailupöytäkin pitäisi valmistua jossain välissä.
Tässä keväthuumassa myös blogini koki ulkoasumuutoksen.
Ihana kevät!!
Uusi ulkoasu näyttää hyvältä ja raikkaalta!
VastaaPoistaTuo asetelmassasi oleva esine on nimeltään härveli (joo, ihan oikeasti, tulee kait ruotsin sanasta härvel). Siinä on keskellä reiät mistä menee akseli (akseli näyttää sulta puuttuvan), ja härveliä pyörittämällä voi tehdä vyyhtejä taikka purkaa niitä. Rukissa siis lanka siirretään rukin rullalta härvelille, taikka sitten sitä voi käyttää jos haluaa keriä vyyhdiltä kerälle (eikä ole ylimääräistä käsiparia vyyhtiä pitelemään).
Ok, kiitos tiedosta! Härveli... :D
Poista