Muistoissani elää pieni poika. Muistan hänen hymynsä, irvistyksensä, peikkokorvansa ja ensimmäisen itsenäisen käännähtämisen selältä mahalleen. Muistan hänen syntymänsä - ja kuolemansa. Muistojeni kautta elän tätä hetkeä nauttien uudesta mahdollisuudestani olla äiti, kahden tyttölapsen äiti. Elämä kulkee muistoista haaveisiin.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Luonnetta

Aloin jo tänä aamuna kirjoittaa uutta tekstiä aiheesta "miten äkäpussi kesytetään". Tyttäreni on täynnä tulta ja tappuraa ja vierastaminen aiheuttaa omat hankaluutensa.

Mutta eihän tämänpäiväisestä päivänsäteestä ja "kaikkien kaverista" voi moista tekstiä kirjoittaa. Tänään oli hyvä päivä. Paitsi hautajaissaattueen osalta.

Yleensä tyttö vierastaa kovasti, eikä väliä juuri ole, onko kyseessä mies tai nainen, tuttu tai vähemmän tuttu. Se kun nyt ei ole äiti tai isä. Selvästi hän on myös oppinut tunnistamaan eron kodin ja muun paikan välillä - kotona on hyvä olla, muualla ei ehkä niinkään.

Kuulemma tuo vierastaminen on ihan hyvä juttu, sillä sehän vain kertoo älyllisestä kehityksestä ja turvallisuuden tunteesta. Mutta siinä vaiheessa, kun huutokohtaus vieraan ihmisen nähdessään alkaa paikassa tai tilanteessa, jossa ei nyt välttämättä tarvitsisi niin suurta meteliä itsestään pitää, ei siinä paljon ajatus älykkäästä lapsesta lohduta.

Mutta se nyt on tätä vähän aikaa - deal with it! Tämä äiti ei tanssi lapsen pillin mukaan ja linnoittaudu kotiin vain siksi, että pelkäisi noloja tilanteita. Lapsi on lapsi - se huutaa ja itkee, kun sille päälle sattuu. En voi nyt muuta kuin yrittää totuttaa lasta pelottaviin ihmisiin ja outoihin paikkoihin. Haluan nähdä ja liikkua - ihan senkin uhalla, että välillä palataan kotiin ennenaikojaan, kiukutellaan kiukut pihalle, vaihdetaan vaippa ja mennään taas. Lapsi oppii kokemalla.

Mikäli tyttäreni tämänhetkinen luonne on edes lähellä sitä, mitä se tulee tulevaisuudessa olemaan, olen vielä pulassa. Itkupotkuraivareita keskellä kauppakäytävää on luvassa monia. Vaikka hyvähän se vaan on, että luonnetta löytyy. Ei tässä elämässä liialla nöyristelemisellä pärjää.

Eli miten sitä taas osaisi kasvattaa lapsesta järkevän ihmisen, joka tulee toimeen kaikkien kanssa, pystyy toimimaan tilanteessa kuin tilanteessa ja osaa arvostaa itseään.

Koska eilisen äkäpussin tilalle oli tänään ilmestynyt oikea sydäntenvalloittaja, uskon, että tyttärelläni on kuitenkin ihan tasapainoiset mahdollisuudet kehittyä aivan täysipäiseksi ihmiseksi. On hänellä ainakin kelpo lähtökohdat.

1 kommentti:

  1. Ei kyllä minustakaan kannata vältellä niitä hankkalia tilanteita. Kyllä lapsi tottuu asioihin jos niiden tekemistä jatkaa. Meidän pojat vierastavat myös, mutta kaksi poikkeusta on: pappaa (appiukkoani) eivät, koska häntä näkevät joka toinen päivä, ja kerhoa eivät myöskään - kai siis jopa kerran viikossa on riittävästi totutteluun.

    Ja jos tuota totuttelulinjaa jatkaa myöhemmälläkin iällä niin toivottavasti se vähentää sitten niitä karkkihyllyn itkupotkuraivareitakin... ainakin jos osaa olla tosi johdonmukainen.

    VastaaPoista