Kompastuin omaa nokkeluuteeni, kun tajusin, että tuosta viimekertaisesta kommentistani Iholla-sarjaan liittyen saa nyt aivan väärän kuvan, mitä oikeasti halusin sanoa. Pointti kyllä oli, etten pitänyt kyseisestä sarjasta, mutta syy, miksi näin on, jäi ehkä vähän epäselväksi.
Elämä on loppupeleissä hyvin tylsää ja tavallista, meillä jokaisella. Mikä näytttää ulkopuolisen silmin kadehdittavalta elämäntyyliltä, voi itsestä taas tuntua päämäärättömältä palloilulta - ja toisin päin.
Ote minun päivästäni: Tyttö herää kuudelta, imetän häntä hetken siinä toivossa, että uni saisi vielä jatkua, mutta joudun kuitenkin luovuttamaan torkkutoimintotaistelun viimeistään seitsemältä. Mittaan pikapuuroainekset kulhoon ja kulho minuutiksi mikroon. Vähän hedelmäsosetta makua antamaan. Syötän puuron tytölle taktiikalla "kaksi sisään, yksi ulos". Ärsyttää, kun syömisessä kestää ihan tuhottoman kauan. Unohdan tiskata puurokulhon heti, joten myöhemmin puuro on takertunut päättäväisesti kulhon pintaan. Mies on aamulla keittänyt kahvia termariin, joten otan siitä kupillisen ja istahdan tietokoneen eteen, tyttö leikkii lattialla.
Harmittelen, että pitäisi imuroida, mutta en tiedä missä välissä, eikä oikeastaan edes kiinnostaisi koko touhu. Tuskailen laskupinon kanssa ja samalla haaveilen uusista vaatteista, koska kaapissanihan ei ole mitään kivaa. Hermostun, kun tyttö ei suostu päiväunille, vaikka itseäni väsyttäisi kovasti. Nauran tytön hassuille ilmeille. Tyttö nauraa takaisin. Syötän purkkisosetta, ellen ole viitsinyt tehdä sosetta itse. Ei näin pienelle viitsi aina tehdä sosetta itse, koska syöty määrä on vielä niin pientä. Käyn kaupassa ja kannan yhtäaikaa tyttöä turvakaukalossa sekä kahta painavaa kauppakassia. Kauppaan on kymmenen kilometriä. Odottelen miestä kotiin. Valitan, ettei hän enää työpäivän jälkeen jaksa lähteä mihinkään, vaikka minulla on tylsää ja haluaisin lähteä jonnekin. Olenhan ollut koko päivän kotona kiukuttelevan lapsen kanssa, ellen sitten kaupassa ole käynyt. Tyttö nukkumaan ennen kahdeksaa, telkkarista pari komediasarjaa ja itse perässä nukkumaan.
Miksi siis katsoisin omaa päivääni toisintona telkkarista, ihan vain todetakseni, että helsinkiläisilläkin on tavallinen elämä ja tavalliset ongelmat. En siis olekaan yksin ongelmieni kanssa. Kuinka helpottavaa.
Sinänsä sarjassa on ihan hyvä idea, että seurataan aivan tavallisten ihmisten elämää, eikä joka sarjassa aina ratsasteta julkkisten maineella. Mutta kun se nyt vain sattuu olemaan tylsää ja hidastempoista.
Tiedän, mitä on tavallinen elämä - ehkä myös jossain määrin epätavallinen elämä. Ei se ole sen kummoisempaa.
Ja samalla huomaan olevani yksi sarjan naisista. En kuvaa elämääni, mutta kirjoitan.
Olen puhunut itseni pussiin, joten tähän on hyvä lopettaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti